tiistai 15. marraskuuta 2011

Matka kukkahousujen maahan

29.6.1991 seison Finnjetin kannella mieheni Karin ja koiramme Dainan kanssa. Toisessa kädessäni on valtaisa kimppu kedonkukkia ja toisessa laivayhtiöltä saatu muovipussi koiran tarpeita varten. Auto peräkärryineen on lastattu laivaan. Tuuli sekoittaa hiukset. Rannasta kuuluu juuri erotettavasti hanuristin meille soittama Ankkurit ylös nostakaa ja kolmen rakkaan, Marjon, Paulan ja Sarin kädet huiskuttavat meille jäähyväisiä. Seisomme kannella niin kauan kuin erotamme rannalla seisojat ja sitten matkamme alkaa. Samalla alkaa uusi aika elämässämme. Olemme valmiita ja innokkaita uuteen elämään, elämään kukkahousujen maassa Turkissa.


Travemundeen saavuttaessa on pilvistä ja viileää ja Kari päättää ajaa niin pitkään, että aurinko paistaa lämpimästi. Yövymme Cellen lähellä, Wurtsburgista ostamme autoradion ja Karstadissa viihdymme kaksi päivää kodikkaassa majatalossa viiniköynnösten katveessa, pelargonioitten kukkiessa. Koira ui lammessa, nautimme valkoviiniä, salaattia ja kuminalla maustettua leipää.


Fussenistä ylitämme rajan Itävältaan ja päätämme ajaa pysähtymättä Italiaan. Saavumme ilta myöhään Chiusaan. Majapaikan löydämme Spitalerhofista mutta löytääksemme vielä avonaisen ruokapaikan joudumme kävelemään pitkään pehmoisen läpimässä illassa.


4.7. ajamme Mantovaan ja parkkeeraamme auton  aukiolle, Piazza Sardello. Ilma väreilee kuumuudesta, eikä edes vanhat, mahtavat rakennukset anna viileyttä kulkijalle. Lounaan nautimme seisovasta pöydästä Piazzan reunalla, friteerattuja kalaherkkuja.
Illalla saavumme Pesaroon, hotelli Miramareen. Kari menee tapansa mukaan katsomaan hotellia ja minä jään koiran kanssa odottelemaan. Isäntä ehdottaa Karille huonetta talon takaa toisesta kerroksesta. Kari valitsee kuitenkin huoneen parvekkeella ja merinäköalalla.
Olemme väsyneitä. Pienessä huoneessa on hyllyvä korkea sänky. Retkahdamme siihen ja pian selviää miksi isäntä suositteli toista huonetta. Sänky alkaa vavista kun tavarajuna ohittaa hotellin, eikä autostrada paranna asiaa. Istumme sängyllä juoden Martinia, nukahdamme ja heräilemme aina kun tavarajuna ohittaa hotellin. Hotellin alakerrassa on sekatavarakauppa, jonka nurkassa juomme aamulla hyvät maitokahvit.


5.7. ajamme Anconaan, ostamme laivaliput King Minos laivaan kohden Kreikkaa. Vanha Suomen ja Ruotsin väliä liikennöinyt laiva ilahduttaa Suomen kielisillä kylteillään. Laiva on täynnä ja ihmiset nukkuvat shortseissaan  taivasalla onnellisina pienistä tuulenhenkäyksistä, joita saattaa silloin tällöin tulla. Igoumenitzassa kukkivat bougainvillat ja alkava kuuma kesä tuoksuu odotukselle. Seuraavan yön nukumme Ioanninassa hotellissa, jonka sänkylaverit ovat raakalautaa, emmekä halua hikisen yön jälkeen  mennä suihkuun.


6.7. vuorilla sataa vettä, ylitämme 1690 m korkean Katara passin ja laskeudumme pilviseen Thessalonikaan. Jatkamme matkaa Asprovaltaan, pieneen merenrantakylään. Yövymme vaatimattomassa rantahotellissa. Istumme iltaa ravintolassa, mustekalaa, friteerattuja pikkukaloja, kreikkalaista salaattia, kylmää retsinaa ja taustalla soi Välimeren aallot. Tänne voisi jäädä mutta meille on annettu aikaa olla Kreikassa transitmatkustajina 72 tuntia.


9.7. olemme Turkin rajalla. Tullimiehet kiertelevät ympärillämme. Kari kulkee perässä. Kyselevät, tutkivat papereita, Kari selvittää. Tullimies antaa 72 tuntia aikaa ajaa Antalyan tulliin tullaamaan peräkärry.

Ylitämme Marmaranmeren Canakkalen lautalla. Ostamme rantakojusta grillattuja sardiineja, jotka tarjotaan sanomalehtipaperissa käsiimme. Auringonlasku on värjännyt taivaanrannan sinisen, oranssin, liilan värein. Kauppiaat ovat sytytelleet kojuihinsa loisteputkensa ja lyhtynsä ja lamppunsa. Puheensorina ja huudot täyttävät kuuman ja kostean ilman, johon tunkeutuu aika ajoin miehien huudot, jotka ohjaavat matkustajia Canakkalen lautalle.


10.7. meren rannalta Kusadasista nousemme vuorille, Aydin, Denizli, Korkuteli. Ilma on kuivaa ja luonto muuttuu karuksi. Ohitamme kuivia peltomaisemia, paimentolaistelttoja, vuohia ja taustalla harmaansinertäviä kaljuja vuoria. Sitten tie alkaa serpentiininmuotoisena laskeutua Antalyaan. Kostea meri-ilma tunkeutuu autoon jo Kepezin viimeisillä mutkilla. Antalyasta käännymme Konyaltin rantatielle kohden kotikyläämme Camyuvaa. Ajomatkaa Suomesta Camyuvaan on kertynyt 3682 km. Peräkärry on vietävä vielä  Antalyan tulliin. Tulevista ongelmista tullissa emme osaa aavistella mitään. 

Eila

2 kommenttia:

  1. Jeps. Pitääpä seurata tarinan kehittymistä :-)

    VastaaPoista
  2. Hei vain, oli kiva lukea tästä automatkastanne Turkkiin. Olen muuten minäkin käynyt Igoumenitzassa ! Oltiin nuorena InterRaililla ja laivalla tultiin samaa reittiä Italiasta Kreikkaan. Kirjoitan itse kahta blogia -
    http://turkeypeppers.blogspot.com/ ja
    http://kaukomaa.blogspot.com/

    Toivotaan, että nähdään Marjon luona laulajaisissa

    VastaaPoista